Huomenna on fuksimessut aamuyhdeksästä alkaen. Tampereen vihreiden teekkareiden standi löytyy Konetalon aulasta läheltä Festiaan johtavan käytävän ovea. Päivystäjiä on jo jonkin verran, mutta lisääkin saa tulla, messuthan jatkuvat iltapäiväkolmeen asti.
Myös muut kuin fuksit saavat ilman muuta tulla paikalle juttelemaan ja tutustumaan, esitteitäkin on paikalle luvassa. Nyt on erinomainen tilaisuus tulla esimerkiksi kysymään edustajiston toiminnasta ja lähestyvistä vaaleista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Saunailta keskiviikkona 22.10.
Tampereen vihreät teekkarit pitävät saunaillan ensi keskiviikkona 22.10. klo 19 alkaen Kone-talon saunalla.
Ohjelmaa:
- Pirkkalan kunnanvaltuutettu Riku Merikoski kertoo kunnanvaltuutetun tehtävistä
- Touko Apajalahti alustaa keskustelun säätiöyliopistosta ja katsotaan, pitääkö meidän kirjoittaa kannanottoa aiheesta
- Ideoidaan Tampereen vihreiden teekkarien tulevaa toimintaa vapaamuotoisesti
Sauna on myös lämmin, joten oma pyyhe mukaan! Saunalla on jotain pientä naposteltavaa, mutta omia juomia voi ottaa mukaan, jos siltä tuntuu.

keskiviikko 12. syyskuuta 2007
Kokoontuminen 15.8.
Ensi lauantaina 15.8. olisi tarkoitus hieman käsitellälaajan joukon kesken nyt syksyllä realisoituvia edarivaaleja TTY:llä, Tampereen vihreiden teekkareiden osallistumista kyseisiin kisoihin ja muuta syksyn toimintaa. Siksi kaikki ovatkin kutsuttuja Kalevaan Vanhalle Domukselle (Väinämöisenkatu 11 B 1), ideoimaan ja viettämään muutenkin hieman iltaa. Oma pullo mukaan ja sensellaista, paikan päältä löytyy jotain pientä naposteltavaa. Paikalle voisi saapua esimerkiksi klo 18 alkaen.
Hervannasta päin mahdollisesti saapuville vielä hyvänä saapumisohjeena on jääminen pois Takojankadun pysäkillä (ainakin 23 ja 13 tuolla pysähtyvät). Pysäkiltä matkaa paikalle n. 200 metriä. Lähestymisohjeita voi kysyä myös allekirjoittaneelta allaolevasta numerosta.
Jaakko Stenhäll
045-1378505

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)